Helsinki Hiihtämään

Kivikon hiihtohalli – talvinen elämysmaailma

Maailma on muuttunut monella tapaa viime vuosikymmeninä, mutta suomalaisten rakkaus hiihtoa kohtaan pysyy vankkana. Suomen sääolosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet ajan saatossa leudommaksi, ja esimerkiksi Etelä-Suomessa ei lunta tule talvella välttämättä lähes ollenkaan. Tästä syystä kekseliäs kansamme päätti alkaa rakentaa hiihtoputkia, eli hiihtotunneleita. Hiihtoputki on tunneli, jossa voi hiihtää keinotekoisella tai aidolla lumella. Useiden tunnelien maisemat …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Voiko aikuisena aloittaa hiihtoharrastuksen?

Monilla aikuisilla on korkea kynnys aloittaa uusia harrastuksia. On aivan totta, että Suomessa esimerkiksi urheiluseurojen aloittelijoiden ryhmissä on lähinnä lapsia ja nuoria. Tämä johtuu siitä, että usein seurat tähtäävät kansainväliseen menestykseen lajin parissa ja tällöin on hyvä aloittaa nuorena. On myös tutkittu, että lapset ja nuoret omaksuvat uusia taitoja nopeammin ja ennakkoluulot uuden kokeilemista kohtaan …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Kesällä hiihtäjä kerää iloisia kilometrejä

Kevään koittaessa hiihtoharrastajan on hyvä antaa elimistönsä levätä muutaman viikon ajan talven raskaista hiihtoharjoituksista ja -kisoista. Samalla voi miettiä, mitä lajeja harrastaisi kesällä. Mahdollisuuksia on monta: vaeltaminen, juokseminen, suunnistus, pyöräily tai rullaluistelu sauvojen kanssa sopivat mainiosti kesälajeiksi. Tavoitteellisempi hiihtäjä sisällyttää harjoituksiinsa lajinomaisesti rullahiihtoa, suoharjoittelua ja sauvarinnettä. Olennaista kesän harjoituksissa on muistaa määrä tehojen sijaan: esimerkiksi …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Tavoitteena hiihdon arvokilpailut?

Hiihdon arvokisoja ovat maailmanmestaruuskisat ja olympialaiset. Hiihto kuuluu neljän vuoden välein järjestettävien talviolympialaisten ohjelmistoon. Maastohiihto on ollut osa olympialaisia ensimmäisistä kisoista lähtien, eli vuodesta 1924. Aluksi vain miehet kilpailivat, mutta vuodesta 1952 alkaen myös naiset ovat osallistuneet. Viimeisimpien olympialaisten aikana miesten hiihtolajeja olympialaisissa ovat olleet 15 kilometriä, 50 kilometriä, 4×10 kilometrin viesti, takaa-ajo tai yhdistelmähiihto, …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Talviurheilu pääkaupunkiseudulla

Talviurheilu on tärkeä osa suomalaista identiteettiä, oli kyseessä sitten Lapin erämaat tai eteläisempi Ruuhka-Suomi. Helsinkiä ja sen ympäristöä ei heti miellä erinomaiseksi talviurheilualueeksi, koska talvilajien mielikuvat liittyvät edelleenkin vahvasti murtomaahiihtoon ja jääkiekkoon. Hiihtomahdollisuuksiakin pääkaupunkiseudulla on toki runsaasti, mutta tarjolla on myös paljon muita mielenkiintoisia mahdollisuuksia, jotka ovat kuntoilijoiden käytettävissä talvikautena. Ja on jopa mahdollista harrastaa …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Suomen suurimmat hiihtotapahtumat

Suomessa järjestetään vuosittain paljon erilaisia hiihtokisoja, aina lapsille suunnatuista, leikkimielisistä kisoista MM-tason hiihtoihin saakka. Kilpailutoiminnan järjestävänä tahona voi olla urheiluseuroja, tai vaihtoehtoisesti kuntien, seurojen ja muiden osallisten yhteistyönä syntyviä organisaatioita. Suuremmille kisoille, kuten kansallisen tason ja sitä ylemmille kilpailuille järjestämisluvan ja SM-kilpailupaikkakunnat päättää Suomen Hiihtoliitto ry. Kansainvälisen tason kisoja järjestetään Kansainvälisen hiihtoliiton FISin luvalla. Tässä …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Pääkaupunkiseudun hiihtotapahtumat – minne sinä suuntaat?

Oletko himohiihtäjä, verkkainen sunnuntaihiihtäjä vai kenties satunnaisesti luonnon laduilla nautiskeleva kuntoilija? Oli hiihtäjästatuksesi mikä tahansa edellä mainituista tai kenties jotakin aivan muuta, löytyy pääkaupunkiseudulta muutamia tapahtumia, joissa varmasti hiki virtaa! Totta on, että suurimmat hiihtotapahtumat sijoittuvat Keski-Suomeen ja Lappiin tai mäkikotkakaupunkiin Lahteen. Mikkeli, Jyväskylä, Kuusamo, Rovaniemi, Vuokatti ja Oulu keikkuvat vuodesta toiseen hiihtotapahtumaisäntinä, eikä Helsinkiä …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Hiihtäjän tärkeimmät varusteet – älä lähde ladulle ilman näitä!

Hiihtäminen on hauska harrastus, jossa kunto nousee vauhdilla. Lajiin hurahtaa nopeasti, ja lopulta löytääkin itsensä harmittelemasta talven loppumista. Pääkaupunkiseudulla hiihtoharrastusta tuetaan auraamalla latuja pururatojen ja lenkkiteiden reunoille – esimerkiksi Mustavuori on Helsingissä sijaitseva hyvin suosittu hiihtokohde, jossa saa hien virtaamaan. Kovempaa vauhtia kaipaavat voivat suunnata jäille tai esimerkiksi luonnonpuistojen houkutteleville hangille. Jos ei omista omia …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Pääkaupunkiseudun hiihtoseurat

Hiihtoseurojen perimmäisenä tavoitteena on hiihtoharrastuksen lisääminen ja tämä tapahtuu tukemalla harrastusta moninaisin tavoin. Hiihtoseurat pääkaupunkiseudulla järjestävät jäsenilleen muun muassa erilaisia tapahtumia, yhteisharjoituksia ja hiihdonopetusta. Olennainen osa hiihtoseurojen toimintaa on myös kilpailujen järjestäminen sekä niihin valmentaminen. Seuroilta saa myös mahdollisesti neuvontaa ja taloudellista tukea välinehankintoihin sekä kilpailumaksuihin. Pääkaupunkiseudun hiihtoseurojen valmennus on usein jaettu eri ikäryhmiin ja …

Continue Reading
Helsinki Hiihtämään

Tervetuloa hiihtämään pääkaupunkiseudulle!

Ihmiset ovat jo vuosituhansien ajan käyttäneet suksia hyväkseen liikkuakseen talvisessa maastossa. Hiihtäminen on yksi maailman vanhimmista urheilumuodoista, ja vaikka tutkimukset osoittavat, että nykyisen Kiinan alueella käytettiin suksia jo 10 000 vuotta sitten, on hiihto nykyisessä muodossaan saanut alkunsa Pohjoismaista. Suomessa hiihtäminen on ollut kautta aikojen kaikkien rakastama kansallislaji, joka mielletään samalla tavalla suomalaisuutta määritteleväksi asiaksi …

Continue Reading