Helsinki Hiihtämään

Tavoitteena hiihdon arvokilpailut?

Hiihdon arvokisoja ovat maailmanmestaruuskisat ja olympialaiset. Hiihto kuuluu neljän vuoden välein järjestettävien talviolympialaisten ohjelmistoon. Maastohiihto on ollut osa olympialaisia ensimmäisistä kisoista lähtien, eli vuodesta 1924. Aluksi vain miehet kilpailivat, mutta vuodesta 1952 alkaen myös naiset ovat osallistuneet.

Viimeisimpien olympialaisten aikana miesten hiihtolajeja olympialaisissa ovat olleet 15 kilometriä, 50 kilometriä, 4×10 kilometrin viesti, takaa-ajo tai yhdistelmähiihto, sekä sprintti ja parisprintti. Naisten lajeja ovat 10 kilometriä, 30 kilometriä, 4×5 kilometrin viesti, takaa-ajo tai yhdistelmähiihto, sprintti ja parisprintti.

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut eli virallisesti Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut ovat maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn MM-kilpailut. Historian ensimmäiset kilpailut käytiin vuonna 1925, ja nykyisin kisat käydään kahden vuoden välein. Alkuun maailmanmestaruudet jaettiin olympialaisten yhteydessä, eli erillisiä MM-kisoja ei ollut. Kuten olympialaisissa, alkuun MM-kilpailut olivat vain miehille, ja naiset pääsivät osallistumaan vuonna 1954. Toinen merkittävä muutos maastohiihdon historiassa on vuosi 1987, jolloin perinteinen ja vapaa hiihtotyyli jakautuivat. Lisäksi sprinttihiihto tuli osaksi MM-kisoja vuonna 2001.

Olympialaiset

Maastohiihdossa kilpailtavat lajit ovat kokeneet muutoksia olympialaisten historian aikana. Ensimmäisissä kilpailuissa Chanomixin olympiastadionilla vuonna 1924 miehet kilpailivat ainoastaan 50 kilometrin ja 18 kilometrin matkoilla. Kilpailun kaksi ensimmäistä mitalisijaa 18 kilometrillä veivät norjalaiset Thorleif Haug ja hopeasijalla Johan Grottumsbråten. Suomen Tapani Nikku hiihti kolmanneksi. 50 kilometrin matkalla Norja sai kolmoisvoiton: Thorleif Haug voitti, Thoralf Stromstad oli toinen ja pronssimitalin sai Johan Grottumbråten. Paras suomalainen oli Matti Raivio, joka sijoittui seitsemänneksi.

Vuoden 1924 jälkeen talviolympialaisia on järjestetty 22 kertaa. Viimeisimmät kilpailut olivat 2018 Pyeongchangissa. Lajeja olivat naisten ja miesten yhdistelmähiihdot, naisten ja miesten perinteinen sprintti, naisten 10 kilometrin vapaa hiihtotyyli, miesten 15 kilometrin vapaa hiihtotyyli, naisten 4×5 kilometrin viesti, miesten 4×10 kilometrin viesti, naisten ja miesten parisprintti vapaalla hiihtotyylillä, miesten 50 kilometriä perinteisellä hiihtotyylillä ja naisten 30 kilometrin hiihto perinteisellä tyylillä. Suurimman mitalisaaliin sai Norja, toiseksi tuli Ruotsi ja kolmanneksi Suomi, joka saavutti yhteensä neljä mitalia.

Suomalaisia hiihtosankareita olympialaisissa

Vuoden 2018 olympialaisissa suomalaiset saavuttivat yhden kullan, yhden hopean ja kaksi pronssia. Iivo Niskanen hiihti 50 kilometrin perinteisellä hiihdolla kultaa ja Krista Pärmäkoski 30 kilometrin matkalla hopeaa. Pärmäkoski saavutti myös kaksi pronssia 10 kilometrin vapaalla hiihtotyylillä ja 15 kilometrin yhdistelmähiihdossa. Vuoden 2014 olympialaisissa Suomen maastohiihtäjät ansaitsivat miesten parisprintissä kultaa Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven toimesta. Lisäksi Anne Kyllönen, Aino-Kaisa Saarinen, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski saavuttivat naisten viestissä hopeaa, ja Saarinen ja Niskanen parisprintissä hopeaa.

Yksi Suomen menestyneimmistä hiihtäjistä on Marja-Liisa Kirvesniemi, joka hiihtouransa aikana saavutti yhteensä seitsemän olympiamitalia ja kahdeksan MM-mitalia. Sarajevon olympialaisissa vuonna 1984 Kirvesniemi sai kolme kultaa matkoilla 5 km, 10 km ja 20 km. Lisäksi 4×5 kilometrin viestissä Suomen joukkue (Kirvesniemi, Pirkko Määttä, Eija Hyytiäinen ja Marjo Matikainen) sai pronssia. Seuraavissa olympialaisissa Calgaryssä Kirvesniemi saavutti myös pronssia 5 kilometrin viestissä. Viimeisissä olympialaisissaan, Lillehammerissa vuonna 1994, Marja-Liisa Kirvesniemi hiihti kaksi pronssia 5 ja 30 kilometrin matkoilla.

Maailmanmestaruuskilpailut

Historian ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut hiihdossa käytiin Janske Laznessa vuonna 1925. Aluksi MM-arvot jaettiin olympialaisten yhteydessä, ja myöhemmin MM-kisat ja olympialaiset vuorottelivat. Lopulta vuonna 1985 siirryttiin järjestelmään, jossa neljän vuoden olympiadi eli arvokisajakso menee järjestyksessä: MM-kisat, välivuosi, MM-kilpailut, olympialaiset. Suomessa MM-mitaleista on kisattu Lahdessa vuosina 1926, 1938, 1958, 1978, 1989, 2001 ja 2017. Lahden kisoissa vuonna 1926 suomalaismenestystä tuli kahden kullan, kahden hopean ja yhden pronssin verran 30 kilometrin ja 50 kilometrin hiihdoissa.

Viimeisimmissä MM-kisoissa Lahdessa vuonna 2017 Suomen hiihtojoukkue saavutti yhteensä viisi mitalia, joista yksi oli kultainen, yksi hopeinen ja kolme pronssisia. Naiset nappasivat Aino-Kaisa Saarisen, Kerttu Niskasen, Laura Monosen ja Krista Pärmäkosken muodostamalla joukkueella pronssia 4×5 kilometrin viestissä. Pärmäkoski sai myös hopeamitalin kaulaansa yhdistelmäkilpailussa. Matti Heikkinen hiihti pronssille 50 kilometrin vapaan hiihtotyylin yhteislähdössä ja kullan arvoisesti hiihti Iivo Niskanen, jonka lajina oli 15 kilometrin matka perinteisellä hiihtotyylillä. Lisäksi Niskanen ja Sami Jauhojärvi saivat pronssia parisprintissä.

Suomalaisia MM-menestyjiä

Kautta aikojen suomalaisista hiihtäjistä menestyneimmiksi voidaan nostaa myös Mika Myllylä, Harri Kirvesniemi ja Aino-Kaisa Saarinen. Myllylä saavutti urallaan paitsi kuusi olympiamitalia, myös yhdeksän MM-mitalia vuosilta 1995 – 1999. Niistä neljä oli kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Aino-Kaisa Saarinen on saanut viisi olympiamitalia ja peräti kymmenen MM-mitalia, joista neljä on kultaa, yksi hopeaa ja viisi pronssia. Saarisen suurimmat saavutukset ajoittuvat vuosille 2006 – 2017. Harri Kirvesniemen hiihtouraan mahtui kuusi pronssia olympialaisista ja kahdeksan MM-mitalia vuosilta 1982 – 1997.

Yhteenveto

Maastohiihdon arvokilpailuita ovat olympialaiset ja MM-kisat. Talviolympialaiset, joiden osaksi hiihto kuuluu, järjestetään aina neljän vuoden välein, ja MM-kisatunnelmaa päästään jännittämään joka toinen vuosi. Viimeisimmät talviolympialaiset olivat vuonna 2018 ja MM-kisat järjestettiin viimeksi Lahdessa vuonna 2017. Suomalaisista hiihtäjistä tuoreimpia menestyjiä ovat esimerkiksi Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen, jotka ovat ehtineet saavuttaa lukuisia arvokisamitaleita. Vanhempaa hiihtosukupolvea edustavat esimerkiksi Marja-Liisa Kirvesniemi, Mika Myllylä ja Harri Kirvesniemi, jotka kaikki ovat tuoneet Suomeen lukuisan määrän mitaleita niin olympialaisista kuin MM-kisoistakin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *